Artisti Olgan gaala-asu käänsi katseita.
Suomalaisen musiikin vuoden parhaimmisto palkitaan Emma-gaalassa lauantaina 7. maaliskuuta. Gaala järjestetään Espoo Metro Areenalla.
Laulaja Olga (Heikkala) on tunnettu näyttävästä tyylistään, eikä tämäkään ilta ollut poikkeus. Olgan asu oli tehty valkoisista niittivöistä.
– Me vaan fiilisteltiin todella paljon niittivöitä. Nana Lybeck, joka teki viime vuonnakin mun emma-gaalan asun, oltiin että lähtisikö tällainen erikoisempi projekti. Siitä tuli niittivyömekko, hän kertaa

Yle julkaisi aikaisemmin tänä vuonna kolmeosaisen dokumenttisarjan Olgasta. Artisti kertoo, että on saanut tästä hurjan määrän palautetta.
– En ole varmaan ikinä saanut näin paljon hyvää palautetta, tai palautetta ylipäätään. Tuntuu, että ihmiset pääsivät tutustumaan minuun pintaa syvemmälle, hän avaa.
Katso koko haastattelu ylhäällä olevalta videolta!
Kurkista gaalan punaiselle matolle:

