Venäjän valtion puoliksi omistaman Sberbankin hallituksesta vastikään eronnut Esko Aho kommentoi kohistua toimeaan Asian ytimessä -ohjelmassa. Miksi entinen pääministeri erosi vasta nyt tai ylipäätään meni venäläispankin hallitukseen?
Vuosina 1991–1995 Suomen pääministerinä toiminut Esko Aho tunnetaan kytköksistään Venäjälle.
Miksi Suomi ei liittynyt Natoon 1990-luvulla Esko Ahon pääministerikaudella? Entä, mitä ex-pääministeri ajattelee Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä nyt? Katso jutun alussa oleva video!
Vuonna 2016 – eli kaksi vuotta sen jälkeen, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan Ukrainassa – hän meni Venäjän valtion puoliksi omistaman Sberbankin hallitukseen.
Kyseessä on Venäjän suurin pankki, joka nykyään hallitsee kolmasosaa maan kaikista pankkitalletuksista.
Kun Venäjä hyökkäsi toistamiseen Ukrainaan helmikuun lopulla, Aho ilmoitti eroavansa venäläispankin hallituksesta.
Aho vakuuttaa Asian ytimessä -ohjelmassa, ettei kukaan painostanut häntä jäämään hallitukseen.
Eroaminen oli Ahon mukaan hänen protestinsa Venäjän sotatoimia vastaan. Hän korostaa, ettei kyseessä ollut protesti nimenomaan venäläispankkia kohtaan.
– Pankki on toiminut minun mielestäni tavalla, joka oli monella tapaa Venäjän hyväksi ja Venäjän eduksi ja se noudatti samoja toimintatapoja, joita pankit noudattavat missä tahansa, Aho perustelee kantaansa.


