Euroopassa on koettu ennätyksellisiä helteitä ja kuivuutta tänä kesänä. Kuivuus näkyy jokien virtaamissa, ja Saksassa matalat vedet ovat paljastaneet hyytäviä viestejä menneisyydestä.
Sosiaalisessa mediassa on ollut tänä kesänä useita huomioita niin kutsutuista nälkäkivistä (saksaksi Hungersteine).
Nälkäkivet ovat Saksan ja Tshekin joissa sijaitsevia kiviä, joihin aikalaiset ovat kaivertaneet vuosilukuja ja viestejä aikoina, jolloin joen vedenkorkeus on laskenut niin matalalle, että kivet ovat tulleet esiin. Tällaisia kiviä tiedetään kymmeniä.

”Jos näet minut, itke".
Kivien vanhimmat merkinnät ovat 1100-luvulta, mutta suurin osa niistä kaiverrettiin 1800-luvulla. Kiviin on usein merkitty vuosiluku joko roomalaisilla tai arabialaisilla numeroilla, ja joskus myös viestejä.
Kenties hyytävin esimerkki on Elbe-joessa Tshekin Decinissä sijaitseva kivi. Sen vanhin näkyvä merkintä on vuodelta 1616. Kivessä lukee viesti: "Wenn du mich siehst, dann weine", eli ”Jos näet minut, itke”.
Lause viittaa siihen, että veden puute joissa aiheutti yleensä huonon sadon, ja sitä kautta nälänhädän, josta kivet ovat myös saaneet nimensä.
Viimeksi kuivuus toi nälkäkiviä laajasti näkyviin vuonna 2018. Ilmastonmuutoksen uskotaan lisäävän kuumia ja kuivia kesiä Euroopassa, jolloin varoitukset menneisyydestä saattavat palata yhä useammin muistuttamaan aiempien sukupolvien ahdingosta.

