Game of Thrones -sarjan ympärillä pyöritellään toinen toistaan villimpiä faniteorioita.
Hittisarja Game of Thronesin kuudes kausi näki päivänvalon huhtikuussa. Uusia jaksoja odotellaan viikosta toiseen kieli pitkällä, eivätkä kaikki katsojat maltakaan tyytyä pelkkään odotteluun. Moni on pohtinut sarjan juonikuvioita perusteellisesti, ja hahmojen tulevaisuuden suhteen on kehitelty monenlaisia teorioita.
Oletko kuullut näistä?
1. Jon Snow'n juuret
Moni on kuullut Jon Snow'n syntyperään liittyvän teorian. Sen mukaan Jon ei olisikaan Ned Starkin avioton lapsi, vaan Nedin siskon Lyanna Starkin ja Rhaegar Targaryenin – Hullun kuninkaan vanhimman pojan – jälkeläinen. Rhaegarin kuoltua taistelussa ja Lyannan menehdyttyä synnytyksessä Nedin arvellaan luvanneen siskolleen pitävänsä huolta Jonista teeskennellen tämän olevan oma poikansa.
2. Tyrion Lannisterin juuret
Toisen teorian mukaan myös Tyrion Lannisterin sukujuurissa on jotain mätää. Myös hänen uumoillaan olevan salainen lisäys Targaryenin sukuun. Tyrionin isä Tywin on toistuvasti kiistänyt Tyrionin olevan oma poikansa, vaikka onkin mahdollista, että mies teki näin vain, koska vihasi Tyrionia. Hullulla kuninkaalla tiedetään kuitenkin olleen kytköksiä Tyrionin Joanna-äitiin. Joanna kuoli synnyttäessään Tyrionia, kuten Jonin ja Daeneryksenkin äidit, ja Tyrionin Targaryenilaiset sukujuuret selittäisivät miehen innostuksen lohikäärmeisiin.
3. Ramsayta narutetaan
Kolmannen kauden lopussa Bran lähettää veljensä Rickonin Umberien luo vakuuttaen näiden olevan lojaaleja Starkeille ja pitävän hänestä huolta. Myöhemmin Smalljon Umberin nähdään kuitenkin luovuttavan Rickonin Ramsay Boltonille. Smalljon ei kuitenkaan suostu virallisesti vannomaan uskollisuuttaan Ramsayn edessä, ja samaan aikaan toisaalla Sansa vakuuttelee Jonille, että pohjoisen perheet muistavat ja pitävät yhtä. Tämän arvellaan olevan vihje siitä, että Umberit todellakin ovat yhä lojaaleja Starkeille ja punovat parhaillaan suunnitelmaa saada Ramsay syrjäytetyksi.
