Alfa Romeon Valtteri Bottas ajoi kymmenenneksi formula ykkösten Yhdysvaltain gp:n aika-ajoissa Austinissa. Hän hävisi nopeimman kierrosajan ajaneelle ja paalupaikalle nousseelle Ferrarin Carlos Sainzille hieman alle kaksi sekuntia.
LUE MYÖS: Red Bullin omistaja ja miljardööri Dietrich Mateschitz on kuollut
Paalupaikka on Sainzin F1-uran kolmas.
– Se oli hauskaa, hyvin haastavaa tuulenpuuskien takia, Sainz sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Toiseksi nopeimman ajan ajoi Sainzin tallikaveri Charles Leclerc, joka myöhästyi Sainzin ajasta 0,065 sekuntia. Leclercin lähtönumero sunnuntain kilpailuun on kuitenkin 12:s voimayksikkösääntöjen takia.
Bottaksen edelle ajaneista myös Sergio Perez ja Fernando Alonso kärsivät viiden lähtöruudun rangaistuksen, joten Bottas pääsee starttaamaan kisaan seitsemänneltä sijalta.
– Pääsy kymmenen parhaan joukkoon oli tavoitteemme. Tiesimme, että se on mahdollista auton uusien päivitysten myötä, Bottas sanoi.
Suomalaisen edelliset MM-pisteet ovat kesäkuulta Kanadan gp:stä.
– Pisteiden saaminen pitkästä aikaa on tietysti kisan päätavoite. Toivottavasti pystymme ottamaan niitä enemmän kuin Aston Martin, Bottas viittasi Alfa Romeota jahtaavaan talliin.
Sainzin ja Leclercin jälkeen kolmannelle sijalle ajoi tuore maailmanmestari, Red Bullin kuski Max Verstappen.
Verstappenin mukaan ennen päivän ajoja tullut tieto tallin perustaja Dietrich Mateschitzin kuolemasta laski varjon päivän ajojen ylle.

