Hallitus on myöntänyt 21 kunnalle harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen tälle vuodelle. Tukirahaa jaetaan yhteensä 10 miljoonaa euroa.
Harkinnanvaraisen lisätuen perusteena voivat olla poikkeukselliset tai tilapäiset kunnallistaloudelliset vaikeudet.
Kunnat ovat perustelleet lisätuen tarvetta muun muassa verotulojen vähenemisellä. Hakemuksissa on vedottu myös sosiaali- ja terveydenhuollon poikkeuksellisiin menoihin.
Lisätuen ehtona on, että kunnalla on suunnitelma talouden tasapainottamisesta.
Lue lisää: Keskustan Kurvinen syyttää perussuomalaisten sortuneen valelukuihin budjetissaan
Suurimmat korotukset menevät Akaaseen ja Kauhajoelle, joista kumpikin saa yhteensä miljoonan euron lisätuen. Muut tukisummat vaihtelevat 110 000 eurosta 950 000 euroon.
Asukaslukuun suhteutettuna suurimman korotuksen saivat Kyyjärvi ja Lestijärvi, joissa lisärahaa tulee 149 euroa asukasta kohti.
Lisärahaa oli hakenut yhteensä 89 kuntaa.
Täydennyksiä ensi vuoden budjettiin
Hallitus on päättänyt tänään myös täydennyksistä ensi vuoden budjettiin. Täydennysehdotus lisää valtion ensi vuoden nettolainanottoa 196 miljoonalla eurolla.
Näin ollen ensi vuoden lisävelantarve on yhteensä 2,2 miljardia euroa.
