Jo peräti joka toinen toisen asteen oppilas nukkuu vähemmän kuin 8 tuntia, selviää THL:n kouluterveyskyselystä. MTV Uutiset kävi kysymässä nuorilta itseltään, miten pidemmät unet olisivat mahdollista ja mikä heillä vaikuttaa yön pituuteen.
Kyselyn mukaan Helsingin lukiolaisista jo lähemmäs 60 prosenttia nukkuu yössä alle kahdeksan tuntia. Luonnontiedelukion liikuntatunnilla kaikki haastateltavat mainitsevat kännykän.
– Illalla tunti ennen nukkumaan menoa laita kännykkä toiseen huoneeseen ja lue vaikka kirjaa, toteaa Lukas Amer kysyttäessä univinkkejä.

"Puhelin on suurin syy"
Ei kuulosta mahdottomalta. Silti moni nuori on huomannut, että puhelin pysyy kädessä liian usein myöhälle ja seuraavana päivänä asiat eivät meinaa sujua.
– Puhelin on suurin syy. Sitä jää vaan räpeltämään illalla ja kyllä sen huomaa aamulla. Eikä päivän mittaan jaksa oikein keskittyä mihinkään, kertoo Vera Stenius, joka sanoo nukkuvansa tällä hetkellä kuutta tuntia yössä.
– Varmasti puhelin on isoin tekijä, että se puhelin on siinä vieressä, kun on nukkumassa. Lataa vaikka siinä. Tulee viesti, katon yhden viestin, tulee toinen viesti, tulee 30. viesti, ja sitten helposti huomaa, että kello on kolme yöllä, toteaa Henri Kyber.
– Iltaisin tulee kyllä käytettyä liikaa. Voisi vähentää, toteaa Amer.
Miksi se puhelin on niin iso tekijä uniasioissa?
– Siellä on kaikki kaverit. Mullakin menee tosi pitkään aina siinä, kun juttelen kavereiden kanssa päivän tapahtumista tai jostain tulevista suunnitelmista.
– Pitäisi parantaa kahdeksaan tuntiin vähintään. Pitäisi aiemmin pistää luuri kii ja sanoa kavereille, että "nyt mä rauhoitun tähän yöhön", sanoo Stenius.
