Ministeri Poutalan mukaan päättäjät ovat välillä huonoja esimerkkejä nuorille.
Valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusverkoston julkaisema Nuorisobarometri 2025 kertoo, että 15–29-vuotiaat suomalaisnuoret elävät paineistetussa todellisuudessa ja usko maailman tulevaisuuteen on historiallisen matalalla.
Lue lisää: MTV:n katugallup: Nuorten usko maailmaan horjuu, mutta ei omaan elämään
Mutta miksi?
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI Ry:n puheenjohtaja Kaisla Kanerva pohtii, että tuoko työelämä nuorille tällä hetkellä ylivoimaisen painekuorman. Kanerva kertoo, että liitto on hyvin tietoinen nuorten tilanteesta.
– Miten saa töitä ja saako töitä laisinkaan? Miten nuori otetaan vastaan työpaikalla ja mitä on ne mysteeriset työelämätaidot, joita työelämä odottaa? Kanerva kertoo nuoria askarruttavista kysymyksistä.
21-vuotias Kanerva myöntää itsekin pohtivansa, miten tulevaisuudessa tulee toimeen. Hän opiskelee nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi.
– Rehellisesti kyllä aika paineissa olen. Kyllä koen huolta siitä, miten työllistyn valmistuessa.
"Me aikuiset olemme epäonnistuneet"
Liikunta-, urheilu ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd.) toteaa, että nuorisobarometri on päättäjille arvokasta tietoa siitä, miten nuorilla menee.
Uusimman barometrin teema tuntuu olevan se, että moni nuori kokee suorituspaineita sekä epäonnistumisen ja häpeän pelkoa. Poutalan mukaan se on huolestuttava kehitys.
