MTV Uutisten haastattelemat nuoret kertovat uskovansa epävarmassakin maailmassa tulevaisuuteen, kunhan "oma puutarha pysyy kunnossa".
Tuoreen Nuorisobarometrin mukaan nuorten usko maailman tulevaisuuteen on historiallisen matalalla.
Barometriin vastanneista nuorista 50 prosenttia suhtautui pessimistisesti tai erittäin pessimistisesti maailman tulevaisuuteen.
Vastaava luku oli 28 prosenttia, kun asiasta kysyttiin edellisen kerran vuonna 2021.
Eniten nuoria huolettaa barometrin mukaan työllistyminen. Nuorista 70 prosenttia kertoi kokevansa paineita työn saamisesta.
Lue lisää: Nuorten usko maailman tulevaisuuteen horjuu – työt ja koulutus aiheuttavat eniten paineita
"Sisukkaita kavereita"
Helsinkiläisen Alppilan lukiolaisia ahdistavat muun muassa sodat ja ilmastonmuutos. Oma tulevaisuus ei silti näytä sysisynkältä.
– Mitä ikinä Donald Trump yrittää Yhdysvalloissa, se oikein hirveän lupaavalta vaikuta. Ja ilmastonmuutos on unohdettu ihan täysin, Otso Niiranen listaa epäkohtia.
Niirasen mukaan nuoret eivät myöskään puhu tarpeeksi mahdollisesti itseä huolettavista kysymyksistä.
– En minäkään jaa niitä hirveästi kenellekään, vaikka minulla on näitä ajatuksia.
Niirasen mukaan nuorille pitäisi luoda tilaisuuksia, joissa pääsisi keskustelemaan epäkohdista ja vaikuttamaan asioihin.
– Siitä voisi tehdä paljon helpompaa. Esimerkiksi koulussa pidettäisiin joitain tapahtumia, joissa voisi tuoda omia mielipiteitä joillekin päättäjille, hän ehdottaa.


