Jone Nikula ja Hanna Karttunen ovat tukeneet ukrainalaisia koko Venäjän hyökkäyssodan ajan.
Jone Nikula ja hänen vaimonsa, tanssija Hanna Karttunen vierailivat MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa vapaaehtoistyöstään ukrainalaisten hyväksi. Karttunen on parhaillaan Ukrainassa jo viidettätoista kertaa ja vieraili lähetyksessä puhelimitse.
Karttunen kertoo matkustaneensa viime yönä Harkovasta Kiovaan, jossa hänen mukaansa on ollut hyvin rankka yö takana ja tilanne on tällä hetkellä hankala.
– Tilanne Kiovassa on todella rankka. Pahin tähän mennessä tätä täysimittaista sotaa.
Karttunen kertoo, että vaikka hän sai nukutuksi yöjunassa, niin Kiovaan saavuttaessa hänen kollegansa olivat vastassa ja he olivat kertoneet, että yön aikana aivan heidän lähellään oli räjähtänyt isosti. Hänen mukaansa räjähdyksiä oli kaksi. Toinen ilmapuolustuksesta ja toinen osumista.
– Nyt täällä on osumia aika monta ja se on ollut todella rankkaa.
Lue myös: Zelenskyi: Öinen suurisku Ukrainaan kertoo kaiken Putinin rauhanaikeista
Pariskunta on toimittanut Ukrainaan useasti materiaalia ja Karttunen opettaa siellä myös tanssia. Hän korostaa, että tanssi yhdistää ja kertoo, että nimenomaan lasten kanssa työskentely motivoi lähtemään Ukrainaan aina uudestaan. Monesti he tanssivat pommisuojissa.
– Tässä on paljon raakuutta, kauheutta ja surua, mutta suurimpana on kauneus, yhteistyö ja toisesta välittäminen. Vaikka on hankalaa niin aina ollaan yhdessä ja tehdään, että kyllä tästä selvitään.
