Pahennusta aiheuttaneen hautausmaavierailun tehnyt ex-presidentti Donald Trump on julkaissut videoita, joilla Afganistanissa kaatuneiden läheiset kritisoivat varapresidentti Kamala Harrisia.
Yhdysvalloissa keskustelu republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin pahennusta herättäneen hautausmaavierailun ympärillä jatkuu.
Trump on julkaissut sosiaalisen median alustallaan Truth Socialissa videoita, joilla Afganistanissa kaatuneiden Yhdysvaltain asevoimien jäsenten läheiset kritisoivat demokraattien presidenttiehdokasta Kamala Harrisia.
Harris oli kritisoinut viikonloppuna Trumpin maanantaista visiittiä Arlingtonin sotilashautausmaalle. Vierailun yhteydessä Trumpin kampanjan on katsottu rikkoneen sääntöjä, jotka kieltävät valokuvaamisen poliittisiin tarkoituksiin.
Harris on syyttänyt Trumpin toimineen epäkunnioittavasti pyhitetyllä maalla.
Trumpin viestipalvelussaan julkaisemia videopuheenvuoroja on koonnut yhteen konservatiivimedia Washington Examiner, joka on julkaissut koosteen videopalvelu Youtubessa.
Moni heistä sanoo Trumpin saapuneen Arlingtonin hautausmaalle heidän kutsumanaan. Moni myös sanoo kuvien ja videoiden ottamisen olleen kaatuneiden läheisten, ei Trumpin tiimin idea. Ainakin osa kuvailee Trumpin käyttäytyneen kunnioittavasti hautausmaalla ollessaan.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Trump esiintyi muun muassa kaatuneen merijalkaväen sotilaan perheenjäsenten kanssa kuvassa, jossa hän seisoo hautakivien keskellä leveä virne kasvoillaan ja näyttää peukkua.
