Helena Petäistön kolumni: Suomen velka kalpenee vertailussa – piikki pantava kiinni myös Ranskassa

Ranskassa lähes kaikkia asioita kuvataan ruokapöydän termein. Tässä tapauksessa päämäärän saavuttamiseen täytyy urheasti ottaa fromage et dessert, sekä juusto että jälkiruoka. Toisin sanoen Ranska joutuu samanaikaisesti sekä vähentämään julkisia menoja että korottamaan veroja. 

Väliaikaisiksi luonnehditut veronkorotukset osuisivat etenkin suuryrityksiin, sillä monet niistä ovat tehneet mittavia voittoja viime vuosina. Tällä päätöksellä Barnier rikkoo Macronille pyhää asiaa eli sitä, että yritysten verotusta ei nosteta. Selvästi Macron ei ole enää isäntä talossa.

Sen sijaan julkisten menojen vähentämisen kohteissa Barnier’n muotoilu on epämääräistä, mutta selvää on, että höylä osuu rankimmin sosiaalimenoihin, joissa Ranska on EU-maiden kärjessä. Esimerkiksi eläkeikä saatiin vasta hiljattain korotetuksi 64 vuoteen ja sekin aivan hirveällä mekkaloinnilla, ja OECD:n arvion mukaan Ranskan terveydenhuoltojärjestelmä on OECD-maiden paras. Sosiaalimenoihin palaa rahaa Macronin kohua aiheuttaneen ilmaisun mukaan pognon fou, hullun hirveästi. Barnier laskee saavansa säästöjä muun muassa eläkeuudistuksesta ja työttömyyskorvauksien rukkauksesta. Uusi talouselämän virtaviivaistamista koskeva laki – mitä se sitten sisältääkin – on luvassa ensi vuonna.

Mutta Ranskan julkinen velka on suoranainen skandaali eikä vähiten siksi, että sitä on paisuttanut nimenomaan tiukan taloudenhoidon maineellaan presidentiksi noussut entinen talousministeri ja investointipankkiiri Emmanuel Macron. Kaikki kuitenkin tietävät, että Macronin kirous on ollut täysin poikkeukselliset olosuhteet.

Aivan alussa Macron yllätti ennen kaikkea saksalaiset pannessaan Ranskan budjettivajeen Maastrichtin sopimuksen mukaisiin kolmen prosentin raameihin, mutta sen saavutuksen tuhosivat nopeasti ennennäkemättömän rajut keltaliivit, jotka rauhoittuivat vain rahalla. Sen jälkeen tuli koronapandemia, jonka hoitamisessa Macronin katsotaan onnistuneen hyvin niin kansalaisten terveydenhoidon osalta kuin maan valtavan suuren ja elintärkeän matkailuteollisuuden pelastamisessa. Se jos mikä maksoi pognon fou eli hullun hirveästi rahaa, sillä Macron lainasi Euroopan keskuspankin entisen pääjohtajan Mario Draghin euron pelastamisessa käyttämää what ever it takes -metodia. Rahaa annettiin siis palaa niin paljon kuin tarve oli. Niinpä koronarajoitusten loputtua matkailu pääsikin sen ansiosta välittömästi hyvään vauhtiin.

Mutta sitten syttyi Ukrainan sota.

Macronilla on siis ollut uskomaton liuta hänestä riippumattomia syitä siihen, miksi julkinen velka on noussut hänen aikanaan sietämättömän korkeaksi. Mutta Macronin kannalta täysin epäonnistuneiden vaalien jälkeen, joiden seurauksena presidentti tipahti jalustaltaan, alettiin rajua velkaantumista syynätä aiempaa tarkemmin. Nyt on ilmennyt, että keltaliivit, pandemia ja sota selittävät vain 60 prosenttia velkaantumisen noususta. Tosiasiassa Macron ei osannut enää lopettaa what ever it takes -metodiaan. Edes tiukkapipo valtionvarainministeri Bruno Le Maire ei saanut Macronia takaisin kaidalle tielle, sillä suosion laskettua piti varoa kaikkia vaaleja.

Rajun velkaantumisen nousun aloitti maltillista oikeistoa edustanut presidentti Nicolas Sarkozy, jonka yhden presidenttikauden aikana velkataakka nousi noin 640 miljardia euroa. Sarkozy "sijoitti tulevaisuuteen". Sen ansiosta esimerkiksi minun kulmillani Pariisissa kunnostettiin arvokas vanha rakennus ilman, että sitä otettiin hyötykäyttöön, ja tavallinen postitalo freesattiin erikoisen näköiseksi korttelin komistukseksi.

Sarkozyn jälkeen häntä vaatimattomampi sosialistipresidentti François Hollande nosti samoin yhdellä kaudellaan velkaa noin 360 miljardia euroa. Mutta edellä mainituista syistä Macron oli se, joka räjäytti pankin eikä ihme kyllä osannut lopettaa. Hänen talousuudistuksensa olivat saaneet Ranskan talouden pyörät pyörimään, työttömyyden laskemaan, talouskasvun ja ulkomaiset investoinnit nousuun. Mutta lainarahasta oli tullut niin houkuttelevaa, että Macronin aikana maan julkinen velka on noussut lähes 950 miljardia euroa.

Tämän kaiken tuloksena Ranskan julkinen velka on nyt huikeat 3 000 miljardia euroa eli noin 110 prosenttia BKT:stä. Se ei vielä pärjää Italian velkavuorelle, joka on peräti 140 prosenttia BKT:sta. Vertailun vuoksi sanottakoon, että Suomessa julkinen velka oli viime vuonna 75,8 prosenttia suhteessa BKT:hen. Mutta huomionarvoista on, että Ranskan maksama korkoprosentti ei ole enää alhaista Saksan luokkaa niin kuin se on perinteisesti ollut, vaan se on jo noussut Espanjan ja Portugalin maksamien korkojen tasolle ja hiukan ylikin. Nyt Ranska joutuu pulittamaan 50–60 miljardia euroa vuosittain pelkkinä lainankorkoina. Ei kovin viisasta taloudenpitoa maassa, jossa kansalaiset eivät ole erityisen velkaantuneita, vaan ylpeilevät en bon père de famille, "hyvän perheenisän" talousosaamisellaan.

Ja ennen kaikkea nyt myös kansainväliset luottoluokituslaitokset ovat taas valpastuneet. Tällä kertaa ne ovat saaneet kansalaisetkin valpastumaan velkojen pienentämisen pakosta. Vielä Sarkozyn aikana ranskalaiset ryntäsivät kadulle rehvakkaita banderolleja kantaen: – On s’en fout du triple A! – Me viis veisataan tripla-A:sta!

Nyt Ranskalla on kaksi A:ta ja kiusallinen lisämerkintä tiukasta tarkkailusta. Nykyään kansalaiset myös tietävät, mitä luottoluokituslaitosten tuomio tarkoittaa heidän kukkarolleen. Taloustietämyksen lisääntymistä osoittaa myös se, että yllättäen vain kymmenen prosenttia kansalaisista vaatii yritysverotuksen nostamista.

Macron onnistui tekemään täyden U-käännöksen suhtautumisessaan Venäjän diktaattoriin Vladimir Putiniin, jonka ankarin vastustaja hän on tällä hetkellä Euroopassa. Vahinko vain, ettei hän ole kyennyt samaan julkisen velan suhteen. Macronin kahden kauden suurimmaksi mysteeriksi jääneekin se, miten tunnettu taloustaituri muuttui välinpitämättömäksi talouden lainalaisuuksia kohtaan. Todennäköisesti hän laski liikaa talouskasvun varaan. Tänä myrskyisenä aikana huonoon taloudenpitoon ei pitäisi yhdelläkään EU-maalla olla varaa.

Nyt kaikki on siis pääministeri Barnier’n leveillä harteilla. Meneekö hänen budjettiesityksensä läpi pirstaloituneessa kansalliskokouksessa, jossa hallituksella ei ole enemmistöä? Todennäköisesti Barnier ei edes ota riskiä panna budjettiesitystä äänestykseen. Maan perustuslaki antaa hänelle mahdollisuuden turvautua asetukseen, jolla hän voi runnoa budjetin läpi ilman äänestystä.

Siitä syntyy totta kai pahaa parkua, sillä eihän se ole demokraattista. Mutta se on pelastus maassa, jonka johtavista poliitikoista aivan liian moni elää kuplassa, jossa talousasioiden tilalla ei ole mitään merkitystä. Jopa kansalaiset ovat nykyään talousasioissa realistisempia kuin liian suuri osa poliitikoista.

Kysymys kuuluu: Kuinka kauan aikaa Barnier’n hallitus ylipäätään pysyy pystyssä? Tämän hetken yleisin vastaus on: Vuoden! Sitten antaa perustuslaki luvan järjestää taas uudet vaalit. Ja sen jälkeen vasta onkin hullunmylly edessä.

Oikaisu 28.10. kello 11.01: Korjattu käsite valtionvelka julkiseksi velaksi. Eri maita vertailtaessa luvut koskevat yleensä koko julkisen sektorin velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Esimerkiksi Suomessa valtionvelka muodostaa suurimman osan julkisesta velasta. Vuonna 2023 valtionvelka oli Suomessa 55,4 prosenttia BKT:sta, julkinen velka taas 75,8 prosenttia.