Helsinkiläisnaisen onnistui laihduttaa vuodessa 15 kiloa ketogeenisellä ruokavaliolla.
Jouluaattona 27 vuotta täyttänyt Shiva Ahar teki viime vuonna monille tutun uudenvuodenlupauksen: nainen asetti tavoitteekseen laihtua.
Mutta toisin kuin moni muu, Shiva onnistui pitämään lupauksensa. Vuodessa hän karisti 15 kiloa ketogeenisen dieetin avulla. Uudesta ruokavaliosta on tullut elämäntapa, josta naisen ei ole tarkoitus luistaa alkavanakaan vuonna.

Keton aloittaminen oli vaikeaa
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Shiva yritti laihduttaa. Ennen hän oli pyrkinyt pääsemään liikakiloista eroon noudattamalla vähärasvaista ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävää ruokavaliota sekä liikkumalla paljon.
Huolimatta dieetin noudattamisesta ja viisi kertaa viikossa tehdystä pitkästä salitreenistä tuloksia ei näkynyt.
LUE MYÖS: Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Personal trainer lyö tiskiin kuusi kylmää faktaa
Shiva alkoi pohtia paljon rasvaa ja vähän hiilihydraatteja sisältävän ketoruokavalion kokeilemista, kun hän luki ihmisistä, joiden oli onnistunut pudottaa painoaan dieetillä.
Tutustuminen ketoon alkoi vuoden 2019 lokakuussa, mutta tuolloin suhde ei kestänyt. Vaikka ruoat sinällään maistuivat, aiheutti runsas rasvan määrä tukalan olon.



