Jacob Grandisonin ympärillä olevasta kohusta ei irronnut merkittäviä lisätietoja Susijengin mediatilaisuudessa tiistaina. Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann oli selvästi ärtynyt aiheesta kysyttäessä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue valmistautuu parhaillaan perjantaina alkaviin MM-karsintoihin. Yksi on joukosta poissa, kun EM-kisoissa Suomen aloitusviisikkoon noussut Jacob Grandison puuttui vahvuudesta.
Ranskalaista Boulazac Basket Dordognea edustava Grandison on ollut pelaamatta viikkoja. Maan median mukaan syynä on EM-kisoissa annettu testinäyte. Seura, pelaaja tai muut keskeiset tahot eivät ole kuitenkaan kommentoineet asiaa aiemmin millään tavalla.
Myös tänään linja oli tiukka. Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi ei eritellyt, onko Grandisonin kanssa keskusteltu tämän tilanteesta. Tuovin mukaan maajoukkue "on kaikkien pelaajien kanssa yhteydessä".
– Hän ei tällä hetkellä voi harjoitella tai pelata joukkueen kanssa, Tuovi tyytyi toteamaan.
Suomen Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann vastasi Grandisonia koskeviin kysymyksiin niin ikään vaitonaisesti. Dettmann oli haastattelun aikana silminnähden ärtynyt.
Henrik Dettmann, viime viikkoina on kohistu Jacob Grandisoniin liittyvästä tapauksesta. Liiton ja maajoukkueen suunnalta on tähän asti oltu hyvin hiljaa asiaan liittyen. Miksi näin?
– Ehkä meillä ei ole ihmisten henkilökohtaisista asioista mitään sanottavaa.
Mitä tällä hetkellä on tiedossa tästä tilanteesta?
– Näissä pressitilaisuuksissa me puhutaan ihmisistä, jotka ovat täällä paikalla.
Grandison varmasti olisi joukkueeseen kuulunut ilman tätä tapausta, voisin kuvitella. Hän ei kuitenkaan nyt joukkueen saatavilla ole, miten tarkkaan sitä on selvitetty, että miksi hän ei ole saatavilla?
– Miksi et kysy näitä samoja kysymyksiä niistä muista pelaajista, jotka eivät sinun mielestäsi ole paikalla. Sun mielikuvitushan vain määrittelee sen, että ketä täällä pitäisi olla paikalla.

