Israel on antanut Kyprokselle alustavan hyväksynnän toimittaa humanitaarista apua meriteitse Gazan kaistalle. Asiasta kertoi torstaina Israelin ulkoministeriö.
Israelin lähes kolme kuukautta kestänyt hyökkäys on aiheuttanut Gazassa valtavaa pulaa vedestä, ruoasta, polttoaineesta ja lääkkeistä. Israeliin kohdistuu kasvavaa kansainvälistä painetta päästää Gazaan enemmän aputoimituksia.
Kyprokselta olisi tarkoitus toimittaa Gazaan humanitaarista käytävää pitkin suuria määriä palestiinalaisten kipeästi tarvitsemaa apua.
Israel olisi Kyproksella mukana tarkistamassa aputoimituksia ennen niiden toimittamista Gazaan, sanoi Israelin ulkoministeriön tiedottaja Lior Haiat.
Hänen mukaansa reitin käyttöön liittyy vielä joitain logistisia ongelmia, jotka on ratkaistava.
Kyproksen uutistoimisto CNA:n lähteiden mukaan esiin on noussut kysymyksiä alusten ja niiden miehistöjen turvallisuudesta sekä siitä, kenelle apu menisi.
WHO: Ruokatarpeille välitön tarve
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa, että kaikki Gazassa olevat ihmiset ovat hyvin suuressa vaarassa.
WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus vetosi keskiviikkona kansainväliseen yhteisöön välittömien toimien tekemiseksi, jotta akuuttiin ruokapulaan pystyttäisiin puuttumaan nykyistä paremmin.
WHO toteaa lausunnossaan, että järjestön toiminnan ja henkilökunnan turvaamiseksi koko Gaza tarvitsee välittömästi lisää ruokatarpeita.
YK:n turvaneuvoston viimeviikkoinen päätös vaatii, että Gazan alueelle pystytään kuljettamaan katkeamattomasti humanitaarista apua. Tedrosin mukaan päätös antaa toivoa, mutta WHO:n alueella olevien silminnäkijöiden mukaan päätöksestä ei ole ollut toistaiseksi mitään käytännön apua.