Olet mitä syöt -ohjelmassa nähtävä Riitta Väisänen ennakoi, että sopivan liikuntamuodon löytäminen hänelle voi osoittautua vaikeaksi.
Legendaarinen tv-persoona ja vuoden 1976 Miss Eurooppa Riitta Väisänen karisti viime kesänä noin kahdeksan kiloa Suurin pudottaja Suomi -ohjelmassa ja on nyt mukana myös Olet mitä syöt -ohjelman uudella kaudella.
Väisänen kertoi ennen Olet mitä syöt -kuvausten alkamista MTV Uutisille viime talven ja kevään olleen hänelle rankkaa aikaa. Seurauksena hän kertoi suhtautuneensa sallivasti syömisiinsä, mikä puolestaan sai painon nousuun.
– Tyttäreni tekee terveellisiä ruokia. Syön ne terveelliset, mutta sitten aina jotain siihen väliin. Saatan napata esimerkiksi nakin jääkaapin ohi kulkiessani. Olen vähän kuin hevonen, joka laiduntaa pellolla koko ajan, Väisänen havainnollistaa ruokailutottumuksiaan.
Hän tunnustaa nauttivansa yhä myös pienistä herkkuhetkistä, joita yritettiin kitkeä pois jo Suurimmassa pudottajassa.
– Aamuöisin kolmen aikaan mulla on tapana pitää teehetki, johon kuuluu hunajateetä ja esimerkiksi pieni korvapuusti tai kanelipipari. Akin (Manninen) kanssa oli siitä hirveä vääntö. Aki oli sitä mieltä, että ota porkkana. Sehän on tyypillinen herkku, jota dipata kahviin, hän naurahtaa.
– Tykkään myös tavallisista Eskimo-puikoista. Tiedän, miten syödään terveellisesti, mutta mulla on heikko luonne ja hyvä selitys kaikkeen, aikoinaan myös laihdutuskirjan yhdessä toimittaja Kikka Isoviidan kanssa kirjoittanut Väisänen lisää, mutta arvelee, että Suurin pudottaja antaa hänelle varmasti hyvät pohjat myös uuteen koitokseen.
Löytyykö sopivaa liikuntamuotoa?
Ennakkoon Väisänen arveli, että hänelle sopivan liikuntamuodon löytäminen voi olla melkoinen haaste elämäntaparemontissa auttavalle . Hän kertoo, että toinen lonkka ja molemmat polvet pitäisi vaihtaa, joskin lihakset ovat hyvässä kunnossa nuoruusvuosien urheilujen ansiosta.
