Valtteri Bottas lähti F1-kauteen 2021 kovassa kunnossa, jopa kovemmassa kuin koskaan. Myös tavoitteet olivat kovat: maailmanmestaruus ja/tai täydellinen kausi. Kolmen ensimmäisen kilpailun jälkeen Bottaksen tilanne näyttää kuitenkin vaikealta.
Pääkuvan videolla Jari Sarasvuo analysoi Valtteri Bottaksen F1-mahdollisuuksia raa'an realistisesti. Alla olevilla videoilla lisää Sarasvuon mielenkiintoisia näkemyksiä F1-sarjasta ja sen tähdistä.
Viime viikonloppuna Portugalissa Bottas ylsi komeasti paalupaikalle, mutta aivan kuten neljällä edelliselläkin kerralla, hän ei onnistunut ajamaan paalulta voittoon. MM-pisteissä Bottaksen edellä ovat samat miehet kuin Portugalissa: tallikaveri Lewis Hamilton ja Red Bullin Max Verstappen – mutta myös McLarenin Lando Norris.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Piste-ero Hamiltoniin on kasvanut 37 pisteeseen. Kausi 2021 on toki kisojen määrällä mitattuna historian pisin, mutta tällainen takamatka Hamiltoniin tuntuu äärimmäisen tukalalta, sillä nykyisen pistesysteemin aikana (2010–) Hamilton on menettänyt enimmillään vain 19 pisteen MM-johdon. Tämä sattui kaudella 2016 Nico Rosbergia vastaan käydyn mestaruustaiston tuoksinassa.



