Jarkko Valteen asu vuoden 2018 Linnan juhlissa oli yksi puhutuimmista.
Juontaja-drag-taiteilija Jarkko Valtee sai ensimmäistä kertaa kutsun Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuonna 2018. Kahdenkymmenen vuoden ajan SoWhat-nimistä drag queen -show'ta Osku Heiskasen kanssa tähdittänyt tyylitaituri saapui Linnaan asussa, joka hämmästytti monia.
Valtee oli valinnut ylleen mustan puvuntakin, joka oli päällystetty paljeteilla, sekä valkoiset kengät. Mies kertoo tehneensä lopullisen päätöksen asunsa suhteen itse juhlapäivänä.
– Viime vuonna Linnan juhlien yhtenä teemana oli kierrätys. Ja silloin päätin jo samantien, etten ala hankkimaan uutta pukua, ja valitsen etiketistä tumma puku -osaston, että en ota frakkia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kotona oli Valteelle jo entuudestaan paljon vaihtoehtoja, joista hän päätti voivansa koota juhliin sopivan kokonaisuuden. Valtee sovitti paljettitakkia miettien, olisiko se kuitenkin liikaa tähän tilaisuuteen.
Puku venytti etikettiä, vaikka se toisaalta myös mukaili sitä. Lopulta Valtee päätti sen olevan hänen valintansa.
– Onhan siellä nähty miestenkin päällä erilaisia asioita, Valtee pohtii.
