Kaikki etiketin venyttämiset eivät asiantuntijoiden mukaan ole tervetulleita Linnan juhliin.
Linnan juhlien asuloisto oli tänäkin vuonna vertaansa vailla, mutta osa juhlijoiden asuvalinnoista on
Huomenta Suomessa ruodittiin seuraavana aamuna sunnuntaina 7. joulukuuta Linnan juhlien illan parhaat pukeutujat sekä erikoisimmat asut. Asiantuntijaraadissa mukana olivat vaatesuunnittelija Lalli Savolainen, tyyliasiantuntija Sohvi Nyman sekä MTV Uutisten viihdetoimittaja Katja Lintunen.
Linnassa nähtiin raadin mukaan sekä upeita asuja, että etiketin rikkomisia. Savolainen muistutti, että kyseessä on Suomen itsenäisyyden juhla, jota vietetään tasavallan presidentin johdolla.
– Aina tästä samasta asiasta pitää toitottaa: tämä ei ole sen henkilön juhla, että pitäisi jotain aatetta tai itseään tuoda esiin. Se on ihan väärin. Se on niin kamalan vaikeaa tajuta, ettei se ole hänen juhlansa, että pitää tuoda itseään esiin, Savolainen totesi.
Savolaisen mukaan on esimerkiksi väärin, että pukeutumisella pyritään tekemään erinäisiä kannanottoja Linnan juhlissa.
– Moraalinen kannanotto ei ole edes sanoa ääneen niitä pukuja, mutta ihme alapääjuttuja oli.
Nyman oli samoilla linjoilla, kuin myös Lintunen.
– Täytyy muistaa, että tämä ei ole mikään Met-gaala, missä pukeudutaan överisti. Kyllä minäkin tykkään, että ihan vähän rajoja rikotaan, mutta hyvän maun mukaan, Lintunen mietti.
– Pitää miettiä aina se, että sinulla on oikeaan tilanteeseen oikeanlainen puku. Nämäkin puvut, mitä tässä vähän kritisoidaan, niin olivathan puvut itsessään kauniita, sopivat kantajilleen, suunnittelijat olivat onnistuneet, mutta väärässä paikassa väärä puku. Se on oikeasti aikamoinen moka. Et tule Linnan juhliin julistamaan henkilökohtaisia aatteitasi.
