Muotikulttuurille irvaileva "Jeesus-kenkä" sisältää pyhää vettä.
Niken kengistä muokattu, astetta uskonnollisempi malli herättää ihmettelyä netissä. MSCHF-merkin suunnittelema kenkä on saanut lisänimen "Jeesus-kenkä", sillä jalkineiden pohjat sisältävät pyhää vettä.
Pohjissa vettä Jordan-joesta
Nike Air Max 97s -kenkiin on lisätty papin siunaamaa vettä Jordan-joesta. Pohjiin lisätyn veden lisäksi kengissä on krusifiksi, punaiset pohjalliset sekä viittaus raamatuntekstiin Matteuksen evankeliumissa.
– Jos sinusta tuntuu juuri nyt, että kanssasi vitsaillaan, se tässä nimenomaan on ideana, Cosmopolitan kirjoittaa.
Tarkoituksena pilailla hitti-ilmiön kustannuksella
MSCHF:in markkinointijohtaja Daniel Greenbergin mukaan kenkien tarkoitus on alleviivata brändiyhteistöitä, joissa ei ole mitään järkeä. Esimerkiksi Adidas on tehnyt yhteistyötä jääteemerkin kanssa.
– Halusimme ilmaista mielipiteemme siitä, miten absurdiksi yhteistyökulttuuri on muuttunut. Mietimme, miltä yhteistyö Jeesuksen kanssa näyttäisi? Greenberg sanoo New York Postissa.
Kengät levisivät sosiaaliseen mediaan. Selaa kuvia nuolilla. Jos kuva ei näy, katso se täällä.
Kengät jo jälleenmyynnissä jättihintaan
Nike ei ollut mukana kenkien tuottamisessa: MSCHF osti kengät käyttöönsä markkinahinnalla. Nettisivulla kenkiä mainostetaan sloganilla "kävele vetten päällä". Kengissä mainittu Raamatun kohta viittaa myös veden päällä kävelyyn.

