Joe Biden vahvistettiin odotetusti demokraattien presidenttiehdokkaaksi.
Demokraatit jatkoivat presidenttiehdokkaansa Joe Bidenin ylistämistä ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin moukaroimista puoluekokouksensa toisena päivänä keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa.
Ex-varapresidentti Bidenin, 77, suitsutusta johti tällä kertaa hänen opettajavaimonsa Jill Biden, 69, joka piti toisen kokouspäivän päätöspuheen entisestä työpaikastaan, delawarelaisen koulun luokkahuoneesta.

Puheessa hän toi esille miehensä kunniallisuutta ja empatiaa ja etenkin sitä, miten tämä on selvinnyt elämässään erilaisista tragedioista. Jill Bidenin mukaan hänen miehensä pystyy yhdistämään Yhdysvaltojen kansan samalla tavalla kuin tuomaan perheensä yhteen vastoinkäymisten jälkeen.
Bidenin ensimmäinen vaimo ja yksivuotias tytär kuolivat auto-onnettomuudessa vuonna 1972, ja hänen 46-vuotias poikansa kuoli syöpään vuonna 2015. Bidenit ovat olleet naimisissa vuodesta 1977.
Jill Biden kertoi ihailevansa miehensä kestävyyttä vaikeilla hetkillä.
– En aina edes voinut ymmärtää, miten hän teki sen, miten hän sai laitettua jalan toisen eteen. Mutta olen aina ymmärtänyt, miksi hän teki sen. Hän teki sen teidän takianne.
Bidenin ehdokkuus sai sinetin
Nyt Bidenista voidaan myös puhua virallisesti demokraattien presidenttiehdokkaana, sillä hänen virallinen nimeämisensä ehdokkaaksi tapahtui toisena kokouspäivänä.
Koska puoluekokous järjestetään tänä vuonna koronapandemian takia virtuaalisesti, osavaltiot ilmoittivat puoluekokousedustajiensa äänet vuoron perään eri puolilta Yhdysvaltoja tavalla, joka toi mieleen Euroviisujen pisteidenlaskennan.