Johannan onnistui laihduttaa vuodessa 47 kiloa tavallista kotiruokaa syöden ja herkut sallien. Aiemmat laihdutusyritykset kariutuivat liian tiukkoihin rajoihin.
Vuosi sitten nummelalainen Johanna Alanko painoi 126 kiloa ja rapiat. Peilistä heijastui kuva, joka ei miellyttänyt katsojansa silmää. Johanna uskoi, että voisi näyttää paremmalta.
Nyt vaaka näyttää 24-vuotiaan alla 47 kiloa vähemmän kuin vuosi sitten. 79-kiloisen Johannan olo on energinen. Aiemmat XXL-koon vaatteet ovat vaihtuneet S- ja M-koon vaatteisiin. Vartalo on kiinteytynyt, ja lihastakin on päässyt syntymään luiden ympärille.
Huima painonpudotus ei vaatinut pussikeittokuureja tai ketodieettejä. Johanna karisti kilonsa tavallisella kotiruoalla sallien myös viikoittaiset herkkupäivät.

Laihdutuskuurit kaatuivat liian tiukkoihin rajoihin
Painon jojoilu ja kitudieetit ovat Johannalle tuttuja. Hän on ollut aina kavereitaan hieman isokokoisempi ja yrittänyt ensimmäisen kerran laihduttaa teininä.
Pikakaista hoikempaan vartaloon ei kuitenkaan osoittautunut koskaan toimivaksi. Menetetyt kilot hiipivät nopeasti takaisin, kun tiukasta ruokavaliosta luopui tai nälkäisenä tehdyn kauppareissun päätteeksi mukaan tarttui suklaalevy.
– Liian tiukat rajat ovat olleet mulle kompastuskivi, Johanna sanoo.
Laihdutuskuurit vaikuttivat kielteisesti myös elämänlaatuun, sillä niiden aikana Johanna ei jaksanut nähdä ystäviään eikä panostaa töihin.

