Jopa sataa Clarence Housen työntekijää uhkaa irtisanominen.
Kymmenet Clarence Housen työntekijät ovat vaarassa menettää työnsä, kertoo The Guardian.
Julkaisun mukaan jopa 100:lle kuninkaallisessa residenssissä työskentelevälle henkilölle on ilmoitettu, että heidät voidaan irtisanoa työtehtävistään, kun kuningas Charlesin ja kuningatarpuoliso Camillan toimistot siirtyvät Clarence Housesta Buckinghamin palatsiin.
Clarence House toimi pitkään Charlesin virka-asuntona, ja siellä sijaitsi myös hänen toimistonsa. Kun kuningatar Elisabet kuoli syyskuun 8. päivänä, nousi Charles automaattisesti Ison-Britannian kuninkaaksi ja hänen toimistonsa osoitteeksi vaihtui Buckinhamin palatsi.
Lue myös: Charles III:n edeltäjillä verinen ja myrskyisä historia – osa kuninkaallisista piti nimeä kirottuna
The Guardianin tietojen mukaan Clarence Housen työntekijät saivat tietää heitä mahdollisesti uhkaavista potkuista maanantaina. Tiedon työntekijöille välitti kirjeitse kuninkaan ylin avustaja Clive Alderton.
Alderton kertoi kirjeessään, että Clarence Housessa luotuja toimintatapoja, jotka tukivat muun muassa Charlesin henkilökohtaisia etuja sekä aikaisempia tehtäviä tämän ollessa vielä Walesin prinssi ei enää suoriteta. Näin ollen Clarence Housessa kyseisiä työtehtäviä suorittaneita tekijöitä ei Aldertonin mukaan enää tarvita.
