Niuvanniemen oikeuspsykiatrisesta sairaalasta karkasi syyskuussa tappoon syyllistynyt potilas. Karkaaminen on tällä hetkellä liian helppoa, sanoo toisen hoitolaitoksen ylilääkäri.
Potilaan itsemääräämisoikeus on Suomessa korostuneemmassa asemassa moneen muuhun maahan verrattuna. Näin sanoo Tuusulassa sijaitsevan HUS:n Kellokosken oikeuspsykiatrisen sairaalan ylilääkäri Allan Seppänen MTV Uutisten haastattelussa.
Potilaan itsemääräämisoikeutta korostava tilanne johtaa Seppäsen mukaan siihen, että karkaaminen hoitolaitoksesta on liian helppoa.
– Mielestäni karkailuja tapahtuu liian usein, Seppänen kertoo.

Onko Kellokoskelta liian helppoa päästä karkuun?
– Kyllä. Eikä se ole meidän henkilökunnan toiminnasta kumpuava riski. Tämä on se tietoinen riski, joka meidän edellytetäänkin ottavan valvontaviranomaisten toimesta ja johon osin vanhentunut lainsäädäntö meitä ohjaa.
Muutama karkaaminen vuodessa
Suomen lainsäädäntö on Seppäsen mielestä vanhentunut. Mielenterveyslaissa ei hänen mukaansa tehdä riittävää eroa oikeuspsykiatristen potilaiden ja muiden potilaiden välille, vaan keskenään liian erilainen potilasaines on ympätty yhteen.
Kellokoskelta karkaa oikeuspsykiatrisiapotilaita muutama vuodessa. Lukema on samansuuntainen Kuopion Niuvanniemen sairaalassa, josta karkasi hiljattain henkirikoksen aiemmin tehnyt potilas kanttiinikäynnin aikana.
Lue myös: Niuvanniemen psykiatrisen sairaalan karkaustapaus ei ollut ainoa laatuaan – "Me ei olla vankila, se osittain ratkaisee"
Nainen saatiin kiinni neljä päivää myöhemmin Kuopion keskustasta ja palautettiin sairaalaan. Karkumatkallaan hän häiritsi kuopiolaisen kerrostalon asukkaita soittelemalla heidän ovikellojaan ja .

