Jörn Donner avaa uudessa kirjassaan henkilökohtaisia päiväkirjamerkintöjään, jotka paljastavat tutun kulttuurivaikuttajan ja poliitikon yksityisen puolen.
86-vuotias Jörn Donner pohtii tänään julkaistavassa Viimeinen taisto – Suomi Finland II -kirjassa (Otava) muun muassa sitä, millaista on vanheneminen, minkälaisia vaivoja ruumiin rappeutuminen tuo tullessaan ja mikä elämässä lopulta on tärkeää.
– Pysyäkseen elossa on oltava halu pysyä elossa, eikä ruveta heti samanlaiseksi kuin muut, elottomaksi, Donner toteaa.
"Ei enää sirkkojen siritystä"
Kirjailijana, elokuvaohjaajana, kansanedustajana ja diplomaattina tutuksi tullut Donner arvioi, että hänen "ruumiinsa rappio" alkoi parikymppisenä – tupakan poltosta.
– Minulla ei ollut aavistustakaan tupakoinnin haittavaikutuksista, sellaisia asioita tuotiin siihen aikaan hyvin harvoin esille. Äitini poltti papirosseja kuolemaansa asti. Siihen aikaan saattoi vieläpä puhua tupakoinnin hyvistä puolista joutumatta yleisen pilkan teon kohteeksi, Donner kirjoittaa.
Donner ruotii kirjassaan myös sitä, millaisia vaivoja vanheneminen on tuonut tullessaan.
– Huonot hampaat, jotka monen vuoden kuluessa vaihdettiin kalliisiin implantteihin, eturauhassyöpä, polvivammoja, joita yritettiin korjata useaan otteeseen tuloksetta, minkä jälkeen polvien tilalle laitettiin titaani- ja keraamiproteesit, huonontunut näkö, joka korjattiin leikkauksella, molemmista silmistä samalla kertaa, kunnes aloin taas nähdä, keuhkosyöpä, johon sain sekä leikkaus- että sädehoitoa, hengitysvaikeuksia, niin sanottu keuhkoahtaumatauti, jota pitää tarkkailla koko ajan. Kulumia selässä, jota hoidetaan fysioterapiassa, sydämen vajaatoiminta, joka korjattiin radikaalilla leikkauksella vaihtamalla sydämeen aortan läppä, radikaalin ranneleikkauksen uhka, joka peruuntui, minkä jälkeen ryhdyin käymään päivällisillä ranneprofessorin kanssa. Lisäksi kuulo on heikentynyt, ei enää sirkkojen siritystä, ei korkeita ääniä, Donner listaa.
