Suomalaisten taloudellisen tilanteen kurjistuminen on havaittu myös autokorjaamoilla. Autoja ei korjauteta samaan tapaan kuin aiemmin, ja yhä useampi huolto halutaan maksaa osissa.
Kotitalouksien heikentynyt taloudellinen tilanne näkyy jo autokorjaamoissa. Autoja ei tuoda määräaikaishuoltoon tai huolloista tingitään.
Osa on pannut autonsa seisomaan ja liikkuu bussilla, tai perhe on luopunut kakkosautosta, kertovat korjaamoyrittäjät Oulusta ja pääkaupunkiseudulta.
Moni autokorjaamo onkin joutunut lomauttamaan työntekijöitään tai aloittamaan muutosneuvottelut.
Lue myös: Daniel vei Mersunsa merkkihuoltoon ja unohti kojelautakameran päälle – järkyttyi ensin laskusta, sitten videosta
– Korjaamojen työtä on vähentänyt myös uusien autojen pitkittyneet toimitusajat. Noin 50 000 uutta jo myytyä autoa on jäänyt tulematta autotehtaiden komponenttipulan vuoksi. Lisäksi satamalakko vaikeuttaa entisestään autojen tuontia Suomeen, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Osa korjaamoista varustelee Rissan mukaan uudet autot ennen kuin ne luovutetaan asiakkaalle. Osa niin sanotusta Suomi-varustelusta tehdään myös tuontisatamassa Hangossa. Tätä työtä on nyt vähemmän.
Uusien autojen myynti on romahtanut vuoden alusta lyhyessä ajassa noin 50 prosenttia ja käytettyjen myynti noin kymmenen prosenttia. Niitäkin tuunataan korjaamoissa myyntikuntoon.
Kotitaloudet tinkivät Rissan mukaan lähes kaikesta, sillä energialaskut, inflaatio ja korokojen nousu heikentävät ostovoimaa.
Osamaksulla
Yhä useampi asiakas maksaa huollon tai korjauksen osamaksurahoituksella, kertoo oululaisen Holstinmäen Autohuolto Oy:n yrittäjä .