Jenni Pääskysaari juontaa suosittua Aarrepaja-ohjelmaa.
Suosittu Aarrepaja-ohjelma palaa uusin jaksoin. Ohjelman juontajana nähdään tuttuun tapaan Jenni Pääskysaari, joka kertoo ohjelman olevan hänelle uniikki kesätyö.
– Tunnelma Aarrepajassa on ihan mieletön. Meillä on upeat artesaanit, ihmiset, jotka antavat tarinansa ja tuovat esineensä ja tiimi kameran takana. Se on kaikella parhaalla tavalla aikuisten kesäleiri, Pääskysaari sanoo.
Pääskysaari kertoo, ettei koskaan voisi ennakkoon arvata millaisia esineitä ihmiset Aarrepajalle tuovat, mutta paljastaa, että tulevalla kaudella nähdään muun muassa jukeboksi ja tupakello.
– Aarrepajassahan ei ole kyse siitä, että ne olisivat jotenkin antiikkia tai rahallisesti arvokkaita. Se mikä merkitys esineellä on omistajalle, tekee siitä aarteen, Pääskysaari sanoo.
Pääskysaarella on selvä vastaus siihen, onko Aarrepajaan tuotu joskus esineitä, joita ei ole voitu entisöidä tai pelastaa.

