Laulaja Justin Bieberin riitautuminen naapurin kanssa johti kotietsintään ja pidätykseen.
Lukuisista hiteistä tunnettu Bieber ei luultavasti arvannut heräävänsä tiistaiaamuna poliisien vierailuun. Poliisit halusivat Bieberin kotoa turvakameran kuvaamaa videota, josta saataisiin mahdollisesti lisää selvyyttä tähden ja hänen naapurin väliseen riitaan. Viime torstaina tähden naapurit tekivät poliisille valituksen, jonka mukaan mies heitti kananmunia naapurin asuntoon.
Los Angelesin poliisin, David Thompsonin mukaan tähden asunnolla oli useita yövieraita, kun poliisit iskivät laulajan kotiin. Miehen mukaan Bieber oli yhteistyökykyinen, mutta ei halunnut vastata kysymyksiin, jotka liittyivät vandalismiepäilyihin.
Bieberin oli syytä päästä tiistai-iltana vankilasta lähes 15 000 euron suuruisen maksun jälkeen. Los Angelesin poliisi Chad Waters kuitenkin kertoo CNN-sivustolla, että laulaja rikkoi puhelimen yrittäessään hoitaa maksuun liittyviä asioita ja täten häntä ei vielä vapautettu.
Yksi vieraista pidätettiin
Poliisit löysivät kotietsinnän aikana haluamansa videon ja he käyvät sitä läpi lähipäivinä saadakseen lisää todisteita. Thompsonin mukaan naapuritalo kärsi vahinkoja lähes 15 000 euron edestä.
Kotietsinnän aikana myös yksi Bieberin vieraista pidetettiin. Thompson nimittäin kertoo CNN-lehdelle, että Räp-artisti Lil Za pidätettiin, koska hänellä oli hallussaan huumeita.
Baby-hitistään tunnetun laulajan naapuri on tehnyt miehestä lukuisia ilmoituksia poliisille. Mikäli 19-vuotias Bieber tuomitaan, voi hän joutua vankilaan joksikin aikaa.

