Muutama vuosi sitten Justin Bieber oli pahoissa vaikeuksissa.
Katso yltä CNN:n uutisvideo Justin Bieberin ja Hailey Baldwinin kihlauksesta.
Laulaja Justin Bieberin hurjina vuosina manageri Scooter Braun pelkäsi, että poptähti kuolee nukkuessaan. Hän avautui haastattelussa Bieberin rankasta menneisyydestä.
– Luulin hänen kuolevan. Ajattelin, että hän menee nukkumaan jonain iltana eikä enää herää, koska hänellä on niin paljon roinaa elimistössään.
Braun kertoo olleensa siihen aikaan joka ilta huolissaan tähden menettämisestä.
Nykyään 24-vuotias Bieber on muuttanut elämänsä suunnan. Hän on kihloissa 21-vuotiaan Hailey Baldwinin kanssa ja elää terveellisesti. Braunin mukaan muutos on Bieberin oman päättäväisyyden ansiota.
– Hän teki tietoisen päätöksen muuttua. Hän heräsi eräänä aamuna ja sanoi: ”Hei, minun täytyy puhua kanssasi. En halua enää olla tällainen.” Hän päätti muuttua ja oikeasti teki sen.

