Humanitaarinen tilanne Gazan kaistalla on katastrofaalinen, sanoo viisi YK:n alaista järjestöä. Lauantaisessa lausunnossaan järjestöt peräänkuuluttavat lisää kansainvälistä apua tiheästi asutetulle alueelle.
Järjestöjen mukaan yli 1,6 miljoonaa ihmistä on kriittisen humanitaarisen avun tarpeessa päälle kahden miljoonan asukkaan Gazassa. Lausunnon mukaan lapset, raskaana olevat naiset ja vanhukset ovat edelleen haavoittuvimpia, ja lähes puolet Gazan väestöstä on lapsia.
Lausunnossa alleviivataan humanitaarisen tilanteen Gazassa olleen epätoivoinen jo ennen viimeisintä konfliktia.
– Nyt se on katastrofaalinen. Maailman on tehtävä enemmän, järjestöt peräänkuuluttivat.
Lausunnon olivat allekirjoittaneet Maailman terveysjärjestö WHO, YK:n lastenjärjestö Unicef, Maailman ruokaohjelma (WFP), YK:n kehitysohjelma (UNDP) ja YK:n väestörahasto (UNFPA)
Lue myös: Israel iski pakolaisleiriin miehitetyllä Länsirannalla: "Siellä suunniteltiin terrori-iskua" – MTV seuraa sotaa Israelissa
Israel kiihdyttää iskujaan Gazaan
Israel sanoi lauantaina kiihdyttävänsä iskujaan Gazaan lisätäkseen painetta äärijärjestö Hamasia vastaan. Amiraali Daniel Hagari perusteli päätöstä sillä, että Israelin täytyy edetä sodan seuraavaan vaiheeseen parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Israelin odotetaan myös käynnistävän maahyökkäyksen saarrettuun Gazaan piakkoin.
– Lisäämme hyökkäyksiä, ja siksi kehotin Gazan kaupungin asukkaita jatkamaan liikkumista etelään turvallisuutensa vuoksi, Hagari sanoi.
Israel on koonnut joukkojaan Gazan vastaiselle rajalle, ja asevoimien komentajat vierailivat rintamayksiköissä lauantaina.
– Me menemme Gazaan, esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herzi Halevi kertoi eräälle jalkaväen prikaatille vierailun yhteydessä.