Intialainen 18-vuotias poika hakeutui hoitoon kouristusten vuoksi. Oireiden aiheuttajaksi paljastuivat heisimadot ja niiden toukat pojan aivoissa, kerrottiin New England Journal of Medicinen julkaisemassa tapaustutkimuksessa.
Potilaalla oli tajuttomuuteen johtaneita kouristuskohtauksia ja näkyvää turvotusta oikean silmänsä yläpuolella, kertoivat potilasta hoitaneet lääkärit Nishanth Dev ja S. Zafar Abbas ESIC Medical Collegen opetussairaalasta.
Pojan vanhemmat kertoivat hänen valittaneen kipua myös oikeassa nivusessaan. Lääketieteellisen tutkimus paljasti oikean kiveksen olevan kosketusherkkä, ja poika kuvaili oloaan hämmentyneeksi.
Toukat päätyvät ihmiseen ruoan mukana
Magneettikuvauksissa lääkärit löysivät pojan aivoista useita kystia, eli nesteen täyttämiä rakkuloita. Vahinkoja oli aivokuoressa sekä aivorungossa, jossa myös pikkuaivot sijaitsevat.
Diagnoosi oli kystikerkoosi, eli matorakkulatauti. Heisimatojen toukat ja munat voivat päästä ihmisen elimistöön huonosti puhdistetun ja kypsennetyn ruoan mukana. Kystikerkoosia aiheuttavia kapeita heisimatoja esiintyy yleisimmin sioissa.
Lue myös: Lääkärit luulivat Stephanien kärsivän koulustressistä – päänsäryn syy olikin harvinainen aivokasvain
Syödyt toukat pystyvät kulkeutumaan suoliston läpi ihmisen kudoksiin, jossa ne muodostavat tulehtuneita kystia. Aivoissa ne voivat aiheuttaa esimerkiksi halvauksia, näköhäiriöitä ja epileptisiä kohtauksia.
Lääkärit löysivät kystia myös pojan oikeasta silmästä sekä oikeasta kiveksestä. Kystien määrän ja sijainnin vuoksi he eivät voineet hoitaa potilasta varsinaisilla matolääkkeillä, jotka olisivat voineet aiheuttaa verenvuotoa ja tulehduksen aivoissa.

