Isorintainen Katiana opetti faninsa hyppäämään – ja yllättyi pian julkaisemansa videon suosiosta.
Somevaikuttaja Katiana Kay kertoo tienanneensa suuren summan videolla, jolla yksinkertaisesti hyppää ylös-alas, kertoo Yahoo.
Lue myös: Playboy-malli väittää olevansa liian kaunis deittisovellukseen – ylläpito poisti otoksia: "Ne olivat ihan normaaleja kuvia"
"Minua kiusattiin aina suurista rinnoistani, joten nyt olen vain onnellinen"
Amerikkalainen 18-vuotias Katiana julkaisee kahdella eri TikTok-tilillään videoita, joissa opettaa faneilleen asioita heidän pyynnöstään. Itseään "kotinäyttelijättäreksi" kuvaavalla naisella on erilaisilla sometileillään satoja tuhansia seuraajia.
Videoiden idea ei suinkaan ole oikeasti opetella asioita; sen sijaan Katiana vetää yleensä katsojan huomion rintoihinsa videon aikana.
– Minua kiusattiin aina suurista rinnoistani, joten nyt olen vain onnellinen, kun ihmiset pitävät niistä, Katiana sanoo.
Lue myös: Sometähti maksoi isänsä asuntolainan mahdollistaakseen aiemman eläkkeen – herkistynyt isä ylistää poikaansa
"Ajattelin, että olisi koomista tehdä siitä TikTok-video"
Suosiota keränneellä hyppyvideollaan Katiana kertoo, että on "suuren kysynnän vuoksi" päättänyt opettaa katsojat hyppäämään. Tämän jälkeen hän kertoo, miten oikeaoppinen hyppy tehdään, ja myös näyttää esimerkkiä.

