Eduskunnassa käytiin välikysymyskeskustelu työttömyydestä.
Oppositio vaati hallitukselta toimia työttömyyden vähentämiseksi välikysymyskeskustelussa.
Oppositiopuolueet keskusta ja liike nyt jättivät toissa viikolla välikysymyksen, jossa ne syyttävät hallitusta epäonnistuneesta talous- ja työllisyyspolitiikasta, ja Suomen ajautumisesta "suurtyöttömyyteen".
Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, keskustan kansanedustaja, Tuomas Kettunen syytti hallitusta epäonnistuneesta työllisyyspolitiikasta.
– Työttömiä on nyt enemmän kuin Espoossa on porukkaa, avoimia työpaikkoja on hieman vähemmän kuin Rovaniemellä on asukkaita. Tämä karmeus ei selittelemällä muuksi muutu. Oikeampi nimitys työministerille on työttömyysministeri, Kettunen sanoi välikysymyskeskustelussa.
Suomen kausitasoitettu työttömyysaste nousi marraskuussa EU-maiden korkeimmaksi, 10,6 prosenttiin.
Tammikuussa työttömyysaste nytkähti pitkästä aikaa hieman alaspäin, kun työttömyysasteen trendiluku laski 10,3 prosenttiin, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkaisemista tiedoista.
Keskustan mielestä heikkoon työllisyystilanteeseen pitäisi puuttua parantamalla erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia kasvaa, investoida ja työllistää. Keinoina esitettiin esimerkiksi yritykseen sisään jätettävän tuloksen matalampaa verotusta, yrittäjävähennyksen parannusta sekä kotitalousvähennyksen palauttamista ennalleen.


