Onni on olla onnellinen, mutta mistä tunnistaa onnellisen ihmisen? Ota selvää!
Psykologiaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perehtynyt amerikkalaistohtori Zelana Montminy kertoo, että onnellinen ihminen on yllättävän helppo tunnistaa kolmen selvän merkin avulla. Montminy toivoo, että ihmiset ympäri maailmaa tunnistaisivat nämä merkit, jotta he voisivat itsekin omaksua onnellisuuden osaksi elämäänsä.
– Haluamme kaikki kokea positiivisia tunteita, mutta sen lisäksi että onnellisuus saa meidät tuntemaan olomme paremmaksi, se tekee meidät myös terveemmiksi, Montminy toteaa.
Onnellisuus ei ole kenenkään yksinoikeus, vaikka joidenkin on se luonnostaan helpompi saavuttaa. Onnellisuuden opetteleminen on verrattavissa liikuntaan: pitkäjänteisyys ja päättäväisyys auttavat saamaan aikaan tuloksia.
– Kohtalomme ei ole määrätty kokonaan geeneissä. Voimme muuttaa tuntemuksiamme ohjaamalla ajatteluamme ja syömällä oikein, Montminy muistuttaa.
Kaikki lähtee kiitollisuudesta

Kaikkein tärkein onnellisen ihmisen merkki on kiitollisuus. Arkisten asioiden ja oman elämän arvostaminen heijastuu suoraan ihmisen terveyteen ja siihen, kuinka onnelliseksi itsensä kokee. Erityisen kiitollinen ihminen on harvoin onneton.
– Olisi tärkeää kirjoittaa ylös paperille muutamia positiivisia asioita omassa elämässä – ja tehdä tämä joka ikinen ilta, Montminy neuvoo.
Jo kolmen asian kirjoittaminen ylös päivässä voi auttaa jokaista muuttumaan onnettomasta onnelliseksi – tai ainakin parantaa onnellisuutta. Pienistä puroista syntyy lopulta suuri joki.
