Robinin parituntiset energiaa ja iloa tihkuvat jäähyväiset olivat täysin esittäjänsä näköiset.
Vuoden 2012 helmikuussa olin abiristeilylläni. Noin kuukautta aikaisemmin julki oli tullut suurin hitti aikoihin, 13-vuotiaan heleä-äänisen turkulaispoika Robinin kappale Frontside Ollie. Illan aikana kuulin sen soivan useita kertoja eri puolilla laivaa ja jokaisella kerralla kaikki tanssivat kuin hullut. Useimmat pöydillä. Minä mukaan lukien.
Yli viisi vuotta myöhemmin, lauantaina 28. lokakuuta tauolle jäävä Robin jätti jäähyväiset loppuunmyydylle Hartwall Arenalle. 19-vuotias artisti on kasvanut aikuiseksi parrasvaloissa ja se näkyi. Robin sytytti areenan 12 000 katsojaa liekkeihin heti astuessaan lavalle ja piti kuulijat otteessaan viimeiseen hetkeen asti.
Kahden tunnin aikana Robin esitti kappaleensa kronologisessa järjestyksessä. Artistin urasta sai melko hyvän kuvan, vaikka hänen historiansa ei olisi ollut kuulijalle tuttu.
Alusta loppuun olin hämmästynyt nuoren tähden energiasta. Hän ei vaikuttanut edes hengästyvän jatkuvasta tanssimisesta, hyppimisestä, juoksemisesta ja volttien heittämisestä. Kaikki, mitä hän teki, oli äärimmäisen sulavaa, eikä millään tapaa mekaanista. Esitys vaikutti vilpittömältä ja varmalta.
En ollut yllättynyt siitä, kuinka luonteva esiintyjä Robin on. Sen sijaan yllätyin huomatessani, kuinka taitava ja monipuolinen muusikko hän on. Robin säesti itseään pianolla kappaleessa Onnellinen sekä tarttui akustiseen kitaraan Haluan sun palaavan -kappaleessa.
Neon oli erinomaisen funk-vivahteinen ja Milloin nään sut uudestaan kasvoi suureksi, koskettavaksi balladiksi. Parituntinen keikka oli monipuolinen esitys, joka ei tylsistyttänyt katsojaansa. Kun ympärilleen katsoi, näki tuhansien ihmisten heiluvan kiivaasti musiikin tahdissa. Permannolta yläkatsomoihin asti.
