Lukuisat suomalaiset ovat nähneet Helene Schjerfbeckin Toipilas-maalauksen (1888) taidemuseo Ateneumin jylhässä näyttelysalissa. Nyt taulu on kuitenkin siirretty pykälän arkisempaan, mutta valoa tulvivaan konservointihuoneeseen. Teoksesta on löytynyt yllätyksiä heti kunnostustyön alkumetreillä.
Konservaattori Katariina Johde näyttää röntgenkuvaa, joka paljastaa maalausvaiheessa tehtyjä muutoksia teokseen.
– Lapsen mukissa on nyt yksi oksa, mutta niitä on selvästi ollut ainakin toinen lisää. Taiteilija on peittänyt sen myöhemmin maalilla. Pöydällä on myös ollut enemmän esineitä, ainakin yksi pullo ja hahmo toiselle esineelle.

Schjerfbeck on lisäksi hieman muuttanut lapsen asentoa ja pöydän jalkojen sijoittelua. Taiteilijanerosta paljastuu myös inhimillinen puoli, sillä tyynystä löytyi yllättäen pieniä kellertävänvihreitä maaliläiskiä. Samaa väriä on käytetty aivan toisessa kohtaa maalausta. Taiteilija näyttääkin tiputtaneen pisarat vahingossa väärään paikkaan, eikä absoluuttisesta värisilmästään huolimatta ole huomannut vahinkoa.
Taulua tutkitaan röntgenlaitteen lisäksi ultraviolettivalolla ja infrapunakameralla, jolla voi nähdä aluspiirroksia maalikerroksen alta.
Lempiväri koboltinsininen
Väriaineita puolestaan tutkitaan Star Trek -aseen näköisellä röntgenfluoresenssispektrometrilla. Erikoistutkija Hanne Tikkalan käyttämä laite lähettää röntgensäteilyä kolmen millimetrin kokoiselle alueelle, jossa olevien alkuaineiden atomit alkavat säteillä röntgensäteilyä. Se kerätään laitteen detektorilla ja muutetaan spektriksi, jota tulkitaan tätä varten kehitetyllä tietokoneohjelmalla.

