Nummelalainen Eija Ahonlinna on pystynyt palaamaan täysiaikaisesti töihin pitkittyneestä koronasta huolimatta. Oireet jatkuvat 10 kuukautta rajun sairastumisen jälkeen.
Pitkittynyttä koronaa sairastava Eija Ahonlinna kertoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmalle, ettei hän osannut alun perin edes epäillä koronaa, koska oireita ei ollut. Hän meni testiin ikään kuin varmuuden vuoksi, sillä perheessä oli koronaepäily. Tyttärellä oli nuha.
– Minulle tuli positiivinen tulos ja tyttärelle negatiivinen. Siitä noin viiden päivän päästä olo alkoi huonontua, Ahonlinna sanoo.
Pian Ahonlinna vietiin sairaalaan Lohjalla ja sieltä teho-osastolle Jorvin sairaalaan Espooseen. Ennen teho-osastolle siirtoa hän luuli kuolevansa.
Lue myös: Krista Kiuru pelkää long covidin aiheuttavan pahimmillaan uuden kansantaudin – pitkä korona jopa joka toisella potilaalla
– Heräsin sairaalassa kovaan yskänpuuskaan. Painoin hälytysnappia, ja kuulin vielä, kun hoitaja sanoi, että 'hoitaja tässä'. Sen jälkeen en pystynyt enää puhumaan, ilma tuntui loppuvan. Olin varma, että matkani päättyy siihen.
– Ehdin miettiä, että minulla on ollut hyvä elämä, ja että lapseni varmasti pärjäävät elämässään. Kun havahduin huoneessa, lähdettiin minua siirtämään Jorviin sairaalaan.
Töihin takaisin puolen vuoden päästä
Eija Ahonlinna kotiutui noin kaksi viikkoa hoitojakson jälkeen. Töihin hän palasi kuuden kuukauden sairausloman jälkeen, viideksi päiväksi viikossa. Oireet jatkuvat yhä.
– Edelleen hengittäminen on raskasta ja väsymys on jopa pahentunut.

