Salaliittoteorioita levittävä QAnon-liike vaikuttaa Suomessakin. Sen perättömät väitteet iskivät sosiaalisen median kautta hyvinvointipiireihin.
Keväällä joogaopettaja Mia Jokiniva alkoi törmätä sosiaalisessa mediassa keskusteluihin, jotka saivat hänen kulmansa kohoamaan.
Kommenteissa esimerkiksi väitettiin koronaviruksen johtuvan 5g-verkosta ja viranomaisten koronarajoituksia kehotettiin olla noudattamatta.
Kesäksi kirjoittelu hieman väheni, kunnes:
– Syksyllä keskustelu roihahti aivan uudella tasolla liekkeihin. Alkoi olla tosi kärkästä ja voimakasta kommentointia, Jokiniva kertoo.
Koronarajoituksien varoiteltiin olevan ensiaskeleita fasismiin ja totalitarismiin. Tieteentekijöiden ja median väitettiin valehtelevan järjestelmällisesti.
– Näin äärimmäistä ja aggressiivista kommunikointia en ollut (hyvinvointipiireissä) nähnyt.
Jotain oli tehtävä
Jokiniva yritti keskustella asiasta monien asianomaisten kanssa sosiaalisessa mediassa ja puhelimessa. Se tuntui toivottomalta, sillä vastapuoli väitti kaikkea eliitin juoneksi. Retoriikka kuulosti aivan QAnon-liikkeen viestiltä.
– Siinä vaiheessa alkoivat omat hälytyskelloni soida, Jokiniva kertaa.
Hyvinvointialan asiakasturvallisuus vaarantuisi, jos koronasuosituksia välteltäisiin ja QAnonin lauseita toisteltaisiin kritiikittä, Jokiniemi pohti tuolloin.
Keskusteltuaan asiasta useiden alan muiden vaikuttajien kanssa Jokiniva päätti 13. lokakuuta julkaista verkkosivuillaan ulkomailla joogapiireissä tehtyjen ulostulojen tapaan vetoomuksen otsikolla Joogit QAnonia vastaan.


