Asiantuntijat eivät pidä lasten ehdotuksia yhtään hullumpina.
Kysyimme espoolaisten kuudesluokkalaisten ajatuksia koulusta, ja vastaukset olivat hyvin yhteneväisiä. Liikunta ja kaverit olivat parasta, kokeet aiheuttivat paljon stressiä.
– Koulussa mikään ei ole tyhmää, kaikella on hyvä syy. Mutta kokeet antavat vain stressiä, toteaa Mandi Parviainen.
Voit katsoa lasten vastaukset videolta artikkelin alusta.
Yliopistonlehtori Leea Lakan mukaan nämä kuudesluokkalaiset eivät ole yksin. Tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan useampi kuin joka kolmas nuori ajattelee, että kokeisiin valmistautuminen on vaikeaa.
– Samalla on kuitenkin niin, että kokeisiin valmistautuminen saa monet oppilaat harjoittelemaan ahkerammin kuin arki ilman kokeita.
Kokeet eivät kuitenkaan yksinään ole hyvä oppimisen mittari.
– Arviointi ei saa perustua pelkästään kokeisiin. Sen sijaan sen pitäisi olla jatkuvaa, ja näyttöjä pitäisi voida antaa kirjallisten kokeiden lisäksi myös vaikkapa suullisesti, Lakka sanoo.
– Jos tuntuu siltä, että opettaja huomioi lähinnä kokeissa suoriutumisen eikä tunnilla ahkerointia tai läksyjä ollenkaan, asia kannattaa ottaa puheeksi.
Myös yliopistonlehtori Lauri Hietajärvi näkee kokeiden olevan tärkeä osa oppilaiden arviointia, kunhan osaamista arvioidaan myös muilla mittareilla.
– Niille ei pidä kuitenkaan antaa liian suurta painoarvoa, sillä se mitä mitataan, ohjaa sitä mitä tehdään.

