Lumipallopaakut koiran turkissa on tyypillinen suojakelien haaste koiranomistajille.
Sopivilla talvikeleillä lenkille saattaa lähteä koira, mutta kotiin palaakin kasa lumipalloja.
Turkulaisen Melinda Lindströmin otos koirastaan tiivistää täydellisesti monen koiranomistajan tunnelmia pakkasen ja lumen määrän sahatessa jatkuvasti edestakaisin.
– Kuvan lumipallokasa on nimeltään Nessi, Lindström esittelee veikeän näköisen lapinkoiran.

Paakkuja ei Lindstömin mukaan onneksi tartu Nessin turkkiin kovin usein, mutta alkuviikosta lunta oli niin paljon ja sen koostumus oli juuri tietynlainen.
– Paitaa ollaan joskus käytetty apuna. Isoimmat paakut lähtevät käsin, mutta muuten sai neiti jäädä eteiseen pyyhkeelle kuivumaan. Toinen vaihtoehto on suihku, Lindstöm kertoo keinoista estää lumipaakkujen syntyminen ja sulatella niitä pois.
Lue myös: Näky, johon moni koiranomistaja voi samaistua talvella – pikkukoiran lumiongelmasta somehitti: "Olen katsonut tämän noin 13 kertaa"
Eläinlääkärin vinkit
Eläinlääkäri ja Espoon Eläinsairaalan johtaja kertoo kokeneensa itse, että parhaiten ja nopeiten koiran turkkiin tarttuneet lumipallot saa pois suihkuttamalla niitä lämpimällä vedellä.
