Lady Gaga aikoo poistaa Do What U Want -kappaleensa suoratoistopalveluista.
Pop-tähti Lady Gaga on pyytänyt anteeksi työskentelyään seksikohun keskellä pitkään olleen R. Kellyn kanssa. Gagan anteeksipyyntö tuli sen jälkeen, kun Lifetime-kanava esitti Surviving R. Kelly -dokumentin, jossa käytiin läpi lukuisia R. Kellya kohtaan esitettyjä syytöksiä ja laulajan uhrien tarinoita.
A Star Is Born -elokuvassa hurmannut Gaga teki yhteistyötä R. Kellyn kanssa vuonna 2013 julkaistulla Do What U Want -kappaleella. Kappale oli singlelohkaisu samana vuonna ilmestyneeltä ARTPOP-levyltä, Gaga ja Kelly esittivät kappaleen yhdessä Saturday Night Live -ohjelmassa ja American Music Awards -gaalassa.
– Tuen näitä naisia tuhat prosenttisesti. Uskon heitä, tiedän, että he kärsivät ja olen vahvasti sitä mieltä, että heidän äänensä pitäisi kuulua ja heidät tulee ottaa vakavasti. Kuulemani syytökset R. Kellysta ovat kammottavia ja niitä on mahdoton puolustaa, Lady Gaga aloittaa Twitter-tilillään julkaistun lausunnon.
LUE LISÄÄ: Rajuilla seksiskandaaleilla yllättävä vaikutus – laulajan musiikkia kuunnellaan entistä enemmän
Gagan mukaan hän teki kappaleen tuntiessaan oman olonsa synkäksi ja otti R. Kellyn mukaan provosoidakseen. R. Kellya on syytetty pitkän uransa aikana lukuisia kertoja seksuaalisesta väkivallasta tai hyväksikäytöstä jo ennen, kuin Gaga teki tämän kanssa yhteistyötä. -tähti on itse joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi ja tuo tämän esiin myös lausunnossaan.

