People-lehden mukaan Blake Lively ja Taylor Swift eivät ole tällä hetkellä puheväleissä.
Ystävykset laujala Taylor Swift ja näyttelijä Blake Lively eivät tällä hetkellä ole puheväleissä, lähde kertoo People-lehdelle.
Heidän pitkäaikainen ystävyytensä on ollut suurennuslasin alle siitä lähtien, kun Swiftin nimi tuotiin esiin Livelyn ja Justin Baldonin välisessä oikeustaistelussa, joka alkoi joulukuussa 2024.
35-vuotias Swift on noussut esiin useita kertoja näyttelijättären ja 41-vuotiaan Baldonin oikeuskiistan aikana. Supertähden nimi mainittiin ensimmäisen kerran, kun Baldonin asianajajat väittivät Swiftin painostaneen Baldonia hyväksymään Livelyn elokuvaan tekemät uudelleenkirjoitukset.
Lue lisää: Justin Baldoni hävisi Blake Livelylle – 400 miljoonan dollarin korvausvaatimukset hylättiin
Myöhemmin toukokuussa Baldonin asianajajatiimi luopui Swiftille osoittamastaan kanteesta. Swiftin edustaja väitti, että haasteen tarkoituksena oli "käyttää Taylor Swiftin nimeä vain, jotta herätettäisiin yleisön kiinnostus."
Swift ilmoitti 13. elokuuta julkaisevansa uuden albuminsa The Life of a Showgirl, joka sisältää kappaleen nimeltä Ruin the Friendship, jonka fanit arvelevat käsittelevän Swiftin ja Livelyn ystävyyden loppua.

