Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on jatkanut kiisteltyjen työrauhalakien käsittelyä tänään kahdessa eri kokouksessa.
Ensimmäinen kokous alkoi aamukahdeksalta ja toinen puoliltapäivin. Illalla täysistunnon jälkeen pidettäväksi suunniteltu kolmas kokous sen sijaan peruttiin.
Oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra arvosteli kokousten jälkeen kovasanaisesti hallituspuolueiden toimintaa valiokunnassa. Hän sanoi, että esitystä pusketaan eteenpäin.
Diarra nosti esiin sen, että tänään muun muassa äänestettiin siitä, tehdäänkö valiokunnan saamista asiantuntijalausunnoista yhteenvetoa.
Lue myös: Valiokunta jatkoi työrauhalainsäädännön käsittelyä – tunnelmaa kuvataan jännittyneeksi ja asialliseksi
Valiokuntaoppaan ohjeen mukaan yhteenveto voidaan tehdä monimutkaisissa tai riitaisissa asioissa, ja näin on toisinaan valiokunnissa tehty.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan äänestyksessä kuitenkin päätettiin, että yhteenveto jätetään tekemättä.
– Se on röyhkeää toimintaa ja osoitus piittaamattomuudesta, Diarra sanoo STT:lle.
Hän korosti, että yhteenvedot ovat tärkeitä erityisesti pienille puolueille, joilla ei ole yhtä paljon resursseja asioiden käsittelyyn kuin suuremmilla.
"Keskusteluun käytetty poikkeuksellisen paljon aikaa"
Valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.) huomautti viestissään STT:lle, että valiokuntaopas ei edellytä yhteenvetoa. Hän sanoi valiokunnan enemmistön katsoneen, että valmistavaa keskustelua on käyty jo tiistaista asti muunlaisen jäsentelyn pohjalta eikä erilliselle yhteenvedolle ole tarvetta.
Lisäksi hänen mukaansa ministeriölle on välitetty toive siitä, että se huomioisi mahdollisuuksien mukaan omassa tulevassa vastineessaan valiokunnassa esillä olleen jäsentelyn.