Vanhemmat valitsevat nykyään lastensa kummeiksi yhä useammin ystäviään eivätkä sukulaisiaan. Lapset voivat pettyä kummeihinsa rajustikin.
Suhtautuminen kummiuteen on muuttunut merkittävästi 2000-luvulla. Aiemmin vanhemmat valitsivat lastensa kummeiksi enemmän sukulaisiaan, sillä näin ikään kuin kuului tehdä.
Nykyisin kummin valinta on monelle enemmänkin tietynlainen ystävyyden osoitus, ja kummiutta käytetään ystävyyden vahvistamiseen. Näin kertoo Helsingin Malmin seurakunnan pastori ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian yliopistonlehtori Esko M. Laine.
–Tässä on edelleen varmasti eroavaisuuksia kaupungin ja maaseudun välillä, mutta mitä suuremmista kaupungeista ja nuoremmista ikäluokista puhutaan, sitä suurempi merkitys ystävillä usein on, ja ystäviä kutsutaan elämän tärkeisiin käännekohtiin jopa enemmän kuin sukulaisia, Laine kertoo.
Lue myös: Jos menehdyt, kuka pitää huolen lapsistasi? Huoltajuustestamentilla turvaat tulevaisuuden
Laine uskoo, että on yhä paljon niitäkin, jotka valitsevat kummeiksi sukulaisia, vaikka suhteet eivät olisi läheisiä.
Ennen vanhaan kummeiksi myös ikään kuin kuului valita nimenomaan pariskuntia. Nykyään ystävien ja sukulaisten puolisot jätetään herkemmin valitsematta, jos he eivät tunnu aidosti läheisiltä eivätkä ole vakiinnuttaneet asemaansa perheen elämässä.
Laineen mukaan kummin valinta ilmentää tyypillisesti halua sitouttaa tärkeiksi koettuja ihmisiä oman perheen elämään.
