Kanada varmisti A-lohkon voiton, kun se peittosi viihdyttävässä väännössä Tshekin jatkoajalla 4–3. Samalla varmistui, että Kanada kohtaa MM-puolivälierässä Slovakian. B-lohkossa Latvian kisat päättyvät isoon pettymykseen, viime kevään pronssimitalisti kaatui ratkaisevasti Yhdysvaltojen käsittelyssä 3–6.
MAINOS
Jääkiekon MM-kisat 15.–31.5.2026
Leijonien pelit, välierät ja finaali MTV3-kanavalla. MTV Katsomossa ottelut maksullisilla tilauksilla. Kaikki kisauutiset MM-jääkiekon verkkosivuilla.
LUE MYÖS: Leijonien unelmapuolivälierä Ruotsia vastaan on totta!
Tshekin ja Kanadan vääntö eteni maalittomana kahden ensimmäisen erän ajan. Ottelun ensimmäisen 40 minuutin aikana ei huippupaikoilla mässäilty. Tshekki esitteli kotiyleisölle kivikovan vahvistuksen, sillä Boston Bruinsin David Pastrnak pelasi kisojen ensimmäisen ottelunsa.
Päätöserässä erikoistilanteet nousivat merkittävään rooliin. Maaleja alettiin iskeä kahden ensimmäisenkin erän edestä.
Kanada siirtyi 2–1-johtoon 51 minuutin pelin jälkeen. Maalin iski Dawson Mercer. Ratkaisun makua oli hetkellisesti ilmassa nelisen minuuttia ennen loppua. Kanadan Brandon Hagel karkasi nokikkain Lukas Dostalin kanssa ja upotti 3–1-osuman.
Peli ei ollut todellakaan vielä ohi. Tshekki sai ylivoiman heti Kanadan kolmannen maalin jälkeen ja kiristi tilannetta. Kavennusmaalia haettiin riskillä ilman maalivahtia. onnistui ja toi tshekit maalin päähän.

