Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli paikoin hyytävä, mikä tuo esimakua syksystä. Päänvaivaa ulkoilijoille viikonloppuna aiheuttivat rajuiksikin yltyvät sade- ja ukkoskuurot.
Viikonloppuna yleisemminkin saatiin nauttia kesäisistä päivälämpötiloista.
Aurinkoista säätä sotkemaan saapuu kuitenkin sateita.
– Sunnuntaina oli ihana aurinkoinen päivä, jota kuurosateet saapuvat paikoin häiriköimään. Ukkosiakin voi olla joukossa, sanoo MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi.
Näkyvissä on kuitenkin jo syksyn ensimmäinen merkki: kylmät yöt. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lämpötilat valahtivat monin paikoin reippaastikin alle kymmenen asteen. Kylmimmät paikkakunnat olivat Sallan Naruska (2,8 astetta) ja Ylivieska (3,9).
Lämpötila nousee aamun jälkeen kuitenkin nopeasti, ja tästä päivästä tulee kesäisen lämmin Utsjoen Lappia myöten. Sadekuuroja kehittyy lauantai-iltapäivän aikana Suomeen, ja illemmalla voi sataa paikoin rankemminkin.
Samaa on luvassa sunnuntainakin, jolloin sade- ja ukkoskuurot voivat yltyä rajuiksikin.
– Tällä hetkellä ennuste tuo niitä Pohjanmaan seudulle ja myös Uudellemaalle. Flow-väki voi siis sunnuntaina miettiä tuota iltapäivän tilannetta.

