Tuore ranskalainen tutkimus osoittaa jälleen kerran yhteyden keinotekoisesti makeutettujen juomien sekä sydän- ja verisuonisairauksien välillä.
Ranskalaisen Université Sorbonne Paris Nord -yliopiston tutkimus perustuu 104 760 ihmisen otantaan. Osallistujat raportoivat päivänsä aikana syömistään ruoista kuuden kuukauden välein.
Tutkimuksessa keinotekoisesti makeutetuiksi juomiksi määriteltiin juomat, jotka sisälsivät ravintoarvottomia makeuttajia. Sokerisiksi juomiksi luokiteltiin kaikki juomat, jotka sisältävät yli 5 prosenttia sokeria. Vastaajat jaettiin jokaisen juoman kohdalla kolmeen kategoriaan sen mukaan, kuinka paljon he juomia kuluttivat.
Vuosina 2011–2019 tapahtuneen seurannan aikana 1379 osallistujaa sai ensimmäisen kerran aivoinfarktin, ohimenevän aivoverenkiertohäiriön, sydäninfarktin tai sepelvaltimokohtauksen. Verrattuna ihmisiin, jotka eivät käyttäneet makeutusaineilla tai sokerilla maustettuja juomia, suurkuluttajat sairastuivat 20 prosenttia todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin. Yhteys juomien ja sairastumisen välillä säilyi, vaikka tutkijat ottivat huomioon tulosta mahdollisesti sekoittavat tekijät.
Tutkimus ilmestyi Journal of American College of Cardiology -tiedelehdessä. Tekijät toivovat, että lisääntyvä tieto limonadien terveyshaitoista näkyy verotuksessa, sääntelyssä ja juomien etiketeissä.
LUE MYÖS: Tutkijat varoittavat täysmehujen vakavasta terveysriskistä – tätä ei moni tule ajatelleeksi!
Light-limujen terveyshaitat todettu useissa tutkimuksissa
Havaittu yhteys on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Jo vuonna 2012 tutkijat varoittivat, että light-limujen säännöllinen juominen voi lisätä verisuonisairauksien ja sydänkohtausten riskiä. Vuonna 2019 ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa havaittiin, että .
