Wille Karhumaa leukaili Eero Hirvosen olympiamitalin lähellä nukkumisella. Hän puhuu kuitenkin myös todellisesta yllätysmahdollisuudesta moisen saamisesta omaan kaulaan.
Vaikkei Wille Karhumaa ollut Milano-Cortinan olympialaisten yhdistetyn normaalimäen ja 10 kilometrin avauskilpailun suomalainen puheenaihe, olympiaensikertalaiselle napsahti uran paras henkilökohtainen arvokisatulos: sija 21.
– Oikeastaan eka fiilis oli pieni pettymys. Minusta tuntui, että pikkaisen alisuoritin molemmissa mutta ennen kaikkea ehkä mäessä. Sen jälkeen kun sitä on funtsinut ja käynyt läpi, tähän kauteen nähden se oli kuitenkin varmasti yksi parhaimmista kilpailuista, Karhumaa perkasi maanantaina.
Maailmancupin osakilpailussa mies on tänä talvena ollut parhaimmillaan 25:s. Tätä ennen uran paras henkilökohtainen arvokisanoteeraus oli 24:s sija Trondheimin MM-kisoista viime vuodelta.
– Mäkitekemisen taso on noussut niin, että nyt pystyy vähän huonommallakin hypyllä kilpailun itselleen luovimaan. Isossa kuvassa täytyy itselleen antaa pikkaisen armoa ja olla pikkaisen edes tyytyväinen kokonaisuuteen, 25-vuotias suomalainen pui olympiadebyyttiään.
Öitä metrin päässä olympiamitalista
Kilpailun kuuma suomalaisnimi oli Karhumaan olympiahuonekaveri Eero Hirvonen, joka toi Suomelle koko Milano-Cortinan olympialaisten ensimmäisen mitalin, pronssin.
– Minulla on fiilis parantunut, kun olen saanut useamman yön nukkua metrin päässä olympiamitalista. Niin lähelle en ole koskaan ennen päässyt, Karhumaa letkautti.


