Maailman ensimmäinen hiv-tartunnasta parantunut mies kiertää maailmalla puhumassa elämästään ja kokemuksistaan, mutta silti välttelee kertomasta oikeaa henkilöllisyyttään uusille kumppaneilleen. Vieraillessaan Espanjassa amerikkalaismies paljasti, että Seattlessa saattaa olla jo maailman neljäs hi-viruksesta parantunut potilas.
Amerikkalainen Timothy Brown oli maailman ensimmäinen hiv-tartunnasta parantunut mies. Myös "Berliinin potilaana" tunnettu Brown on ollut terve vuodesta 2007 sairastettuaan aidsia vuodesta 1995 lähtien.
Brown osallistui huhtikuun alussa aids-kongressiin Espanjassa, jossa hän antoi haastattelun El País -lehdelle. Hän vakuuttaa voivansa hyvin.
– Kärsin enää vain allergioista, mutta ne auttavat minua tuntemaan oloni eläväksi, hän hymyilee.
Ensimmäisen luuydinsiirron jälkeen Brown työskenteli saksan kielen kääntäjänä, mutta toisen jälkeen hän joutui lopettamaan työt leukemiariskin vuoksi. Satunnaisesti hän työskentelee hierojana edelleen. Tärkeimpänä tehtävänä hän pitää kuitenkin aidsin vastaista työtään, joka hänet Espanjaankin toi.
– Se on tapani antaa takaisin lääkäreille kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet hyväkseni.
Brown pelkää, että aidsin vaaroista ei enää puhuta tarpeeksi, ja ihmiset unohtavat. Erityisesti hän on huolissaan siitä, että nuoret eivät enää osaa pelätä tartuntoja, eivätkä siksi suojaudu.
Lontoon ja Saksan potilaat
Maaliskuun alussa aids jälleen nousi hetkellisesti otsikoihin ympäri maailman, kun tieto toisen ja kolmannen hi-viruksen kantajan parantamisesta levisi kulovalkean tavoin.
"Lontoon potilaaksi" nimetty tuntematon hiv-positiivinen henkilö parannettiin samalla luuydinsiirtomenetelmällä kuin Brown 12 vuotta aiemmin. Mies sai luuydinsiirteen hiv-resistantilta luovuttajalta, joka on geenimutaation ansiosta vastustuskykyinen hiv-tartunnalle. Nyt hän on ollut 18 kuukautta ilman hiv-lääkitystä ja yhä elossa.

