Ecuadorin turvallisuutta viime kuukausina järisyttänyt jengiväkivalta koitui maan jalkapallomaajoukkueessa pelanneen Mario Pineidan kohtaloksi.
Pineida kuoli keskiviikkona välikohtauksessa, jossa kaksi moottoripyörällä liikkunutta ihmistä ampui häntä, hänen äitiään ja toista naista kohti.
Viranomaiset ovat uutistoimisto AFP:n mukaan vahvistaneet Pineidan kuoleman. Hollantilaisen BNO News -kanavan mukaan myös Pineidan puoliso kuoli ampumisessa. Kohtalokas hyökkäys sattui Guayaquilin rannikkokaupungissa, jota pidetään huumekaupan keskuksena.
Pineida oli kuollessaan 33-vuotias. Hän pelasi Ecuadorin riveissä vuoden 2018 ja 2022 MM-karsinnoissa. Seuratasolla hän edusti kotimaansa Barcelona SC -seuraa, mutta pelasi myös brasilialaisessa Fluminensessa.
Ecuadoria on pidetty yhtenä Latinalaisen Amerikan turvallisimmista maista, mutta väkivalta on lisääntynyt viime kuukausina. Pelkästään Guayaquilissa tapettiin noin 1 900 ihmistä tammi-syyskuussa.

